Energiansaatavuus: syö tarpeeksi

Onnistuneen viikon tai parin jälkeen on NÄLKÄ. Ja kylläisenä on kivempi kuunnella superkompensaation suhinaa.

Edelliset 14 päivää ovat sisältäneet 336h elämää. Olen tehnyt normaalia työviikkoa. Lisäksi on tullut 8 harjoitusta eli 17h30min kestävyysharjoittelua, 6h30min työmatkapyöräilyä sekä hieman tukiharjoittelua. Vaikka määrä on maltillinen, pelkästään kestävyysharjoittelussa kampeen on tehomittarin mukaan kohdistettu noin 10 000 kJ työtä. (En luota sykemittareiden arvauksiin yhtään, BTW)

Yksi haaste harjoittelutauon jälkeen on opettaa (pakottaa) elimistö taas ottamaan riittäviä eli isoja määriä ruokaa vastaan. Muutaman viikon se panee kokemukseni mukaan vastaan. Etenkin tällöin suuren energiatiheyden ruuat kuten pähkinät ja toisaalta hiilihydraatit ovat ystäviä. Tai siis ainahan ne ovat ja ainahan ne maistuvat.

Kaikella on tietysti rajansa, mutta minusta enemmän on parempi kuin vähempi 99% tapauksista. Ja perusruoka riittää 99% tapauksista kattamaan tarpeet, kunhan sitä syö riittävästi.

En ole itse syventynyt ruokajuttuihin kovin paljoa. Epäsystemaattisen katsauksen perusteella monet vegaaniurheilijat tai kasvissyöjät ovat kelanneet asiaa enemmän kuin ns. sekasyöjät, joihin itse kuulun. Tässäkin kirjoituksessa jatkan ”määrällä on erikoinen oma laatunsa” -linjaa, enkä mene yksityiskohtiin.

IMG_20180604_083557625

Ei ole salaisuus, että kestävyysurheilijoilla on joskus hankala ja epäproduktiivinen suhde ruokaan. Jälleen suhdetta määrittävät monet tekijät, kuten yhteiskunta, yksilön yllykkeet ja tavoitteet. Kaikki nämä vaikuttimet voivat olla paremmin tai huonommin tiedostettuja. Tämänkin aihealueen ympärillä lajikulttuureihin kuuluu tiedostamattomia konventioita, arvostuksia normeja ja uskomuksia, joista olisi parempi opetella irti.

Se ei aina ole helppoa. Tilanteet ovat moninaisia. Olen kuitenkin sitä mieltä, että useimmissa asioissa on mahdollista asettaa jonkinlaisia benchmarkeja, jotka ovat tyhjää parempia ohjenuoria ja voivat johdattaa kysymään uudenlaisia kysymyksiä. Energiansaatavuusteoria on mielestäni vähintäänkin tällainen.

Suorituskyvyn kehittymisen kannalta liian vähäinen syöminen on ehdottomasti rajoite. Tossu tai pyörä ei kulje salaatilla ja piste. Eli kuinka paljon on tarpeeksi?

No ei ainakaan se, että syö yhtä paljon kuin kuluttaa eikä välttämättä edes se, että painosi pysyy vakaana.

Omaan ajatteluuni ovat vaikuttaneet tietysti kokemukset (nälkäisenä ei kulje ja olet kuin varjo itsestäsi). Mutta paljossa on kiittäminen liikuntatieteilijä Ida Heikuran ansiokkaita kirjoituksia, joissa popularisoidaan niin kutsuttua energiansaatavuuden teoriaa. Teoriassa pöllytetään tai vähintään annetaan aineksia pöllyttää em. kestävyyslajien kulttuurisia pulmakohtia.

Aihe linkittyy nk. naisurheilijan oireyhtymään. Mutta eivät miehetkään ole millään itsestään selvällä tavalla immuuneja virheille energiansaannissa, päinvastoin.

Tässä on parempi antaa asiantuntijan puhua, koska näin lopputulos on lukijan kannalta parempi kuin referoimalla. Enkä jaksaisi itse kirjoittaa nyt muutenkaan mitään.

Heikura tiivistää tutkimuskirjallisuutta kansantajuisesti. Sävy on ymmärtävä mutta silti riittävän käskevä. Kirjoitusten ydin voidaan mielestäni summata ja yleistää näin:

Ajatusmalli “kalorit sisään, kalorit ulos” on harjoitellessa yhtä haitallinen ohjenuora kuin yhteiskunnassa ylipäänsä.

Jos tämä viesti alkaa mennä pikkuhiljaa perille, maailma on marginaalisesti parempi paikka. Virheitä voi tehdä, mutta kannattaa yrittää oppia niistä.

Suosittelen aloittamaan tästä ja ajattelemaan asiaa vakavasti olit sitten nainen tai mies (lisää täältä). Things are different if you act a fool.

Nykyään liikuntakulttuurin järkeistämisen puolesta argumentoivissa puheenvuoroisssa on yleistä pelata vastakkain kokemus ja mittaaminen, nautiskelu ja tavoitteellisuus, jne. Tämä valinta on taktisesti hyvä yleisellä tasolla, mutta ei aina onnistunut.

Esimerkiksi ravintoaiheen ympärillä tekee mieli kysyä: voisiko tavoitteellisuus eli suorituskyvyn nostamisen prioriteetti, jonka implikaatiot henkilö on sisäistänyt, olla itse asiassa suoja liian vähäistä energian sisäänottoa vastaan?

Jos treeni ei kulje, se paljastuu lähes aina tehopäivinä. Minulla on yleensä kaksi yleistä epäiltyä: väsymys ja riittämätön ravinnonsaanti. Eli toimenpide on ylimääräinen lepopäivä ja leipä tai pari normaalia enemmän vaikka pakolla.

Joel Kaitila

 

Mainokset
Kategoria(t): energiansaatavuus, Harjoittelu, ruoka, virheet Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s